|
Avoin pistorasiakotelo ja vapaasti roikkuva
jännitteinen lämmitysjohto aiheuttavat sähköiskun
vaaran. Jos pistokytkin putoaa vesilätäkköön tai
lumisohjoon, se saattaa tehdä ympärillä olevan
alueen sähköiseksi. Lisäksi lämmitysjohto voi
rikkoutua vaaralliseen kuntoon esimerkiksi
paikoitusalueen lumenluonnin yhteydessä. Avoimena
oleva pistorasiakotelo puolestaan on alttiina
ilkivallalle.
Taloyhtiöiden ja muiden autolämmityspistorasioita
omistavien yhteisöjen tulee ohjeistaa auton
lämmitysjohdon turvallisesta käytöstä ja
säilytyksestä. Taloyhtiö vastaa kiinteistön
turvallisuudesta ja jos esimerkiksi ulkopuolinen
henkilö loukkaa itsensä, on vastuu taloyhtiöllä.
Myös auton käyttäjä, joka virheellisesti on
jättänyt lämmitysjohdon kiinni pistorasiaan,
vastaa omalta osaltaan mahdollisista vahingoista.
Mikäli havaitaan vaaratilanne, voi taloyhtiön
edustaja, eli isännöitsijä, huoltomies tai
taloyhtiön hallituksen edustaja, poistaa
lämmitysjohdon pistorasiasta.
Auton esilämmitykseen on käytettävä vain
tarkoitukseen soveltuvaa lämmitysjohtoa ja
autoihin tarkoitettua sisätilan lämmitintä.
Jatkojohdon käyttöä tulee välttää, sillä
jatkojohdot eivät yleensä ole lapsisuojattuja ja
ne joutuvat helposti maahan, jossa ne ovat
alttiita vedelle, lialle ja lumelle.
Liitäntäjohdon ja pistokkeiden kunto kannattaa
tarkistaa tai tarkistuttaa riittävän usein.
Jos auton sähkölämmityslaitteita ei käytetä tai
niiden kunnosta ei huolehdita oikein, seurauksena
saattaa olla sähköiskun vaara käyttäjälle tai
muulle henkilölle. Myös palovaara on olemassa.
Lisätietoja:
Tukes: tarkastaja Ahti Auvinen
(sähköturvallisuus), 010 6052 560,
etunimi.sukunimi@tukes.fi
Isännöintiliitto: lakimies Marina Furuhjelm
(taloyhtiöt), 050 597 5976,
etunimi.sukunimi@isannointiliitto.fi
Auton
lämmittimen ja lämmitysjohtojen turvallinen
käyttö -ohje
(pdf)
|