Kotivakuutus

Jokainen koti, oma tai vuokrattu, tarvitsee vakuutuksen. Vakuuttaminen on kotiin kohdistuvien riskien tärkein hallintakeino. Huolehtikaa, että teillä on voimassaoleva ja oikeanmääräinen kotivakuutus.

Taloyhtiö on vakuuttanut vain rakennukset ja kunkin asunnon koti-irtaimiston vakuuttamisesta vastaa aina huoneiston haltija. Esimerkiksi suuressa vuotovahingossa tai tulipalossa mahdollisesti tarvittavan tilapäisasumisen osalta korvausta saa vain kotivakuutuksesta. Myös poikkeuksellisen kalliiden sisustusmateriaalien osalta on hyvä keskustella kotivakuutusyhtiön kanssa. Pyydämme sijoitushuoneistojen omistajia varmistamaan vuokrasopimuksissa tai muuten, että jokainen vuokralainen edellytetään ottamaan kotivakuutuksen.

Mikäli olette sijoitushuoneiston omistaja, harkitkaa mahdollisen vuokratulojen keskeytysvakuutuksen ottamista, koska taloyhtiön vakuutus ei kata mahdollista vuokratulon keskeytymistä esim. edellä mainituista syistä.